Futsal Liiga

Futsalin ensimmäinen SM-turnaus järjestettiin marraskuun lopussa 1997, jolloin Jyväskylässä pelattiin viikonvaihteen mittainen lopputurnaus. Seuraavana syksynä käynnistyi 16 joukkueen Futsal-Liiga, jossa pelattiin neljässä lohkossa alkusarjat, joista kustakin kaksi parasta selviytyi välieräturnauksiin. Näistä kummastakin kaksi parasta lopputurnaukseen. Kaudella 1999-2000 siirryttiin kahteen kahdeksan joukkueen lohkoon, joista kummastakin kaksi parasta lopputurnaukseen ja sen jälkeen palattiin kolmeen lohkoon, joista kaksi kustakin finaaliturnaukseen. Kaudesta 2002 - 2003 alkaen on pelattu futsalin ylintä sarjaa yhdessä 12 joukkueen lohkossa ja sen jälkeen ratkaistu mestaruus lopputurnauksessa ja/tai mitalisarjassa. Kaudella 2006-07 siirryttiin pelaamaan kaksinkertaista sarjaa 10 joukkueen voimin - sarjan voittaja oli Suomen mestari. Pudotuspelit alkoivat kaudella 2008-09, jolloin 10 joukkueen kaksinkertaisen runkosarjan neljä parasta pelasivat välierät ja mitalipelit. Nykyisen laajuista 12 joukkueen kaksinkertaista sarjaa on pelattu kaudesta 2011-2012 lähtien kahdeksan joukkueen selvitessä pudotuspeleihin. Keväällä 2017 Suomi saa 20. futsalmestarin.

Futsal SOMEssa